Kunnallinen päätöksenteko on pitkällinen prosessi: ideat täytyy tuoda esille, suunnitella, valmistella, hyväksyttää, toimeenpanna ja näiden jälkeen vielä valvoa tai seurata. Sitä kuntalainen ei aina tekoja odotellessaan kokonaisuudessaan ymmärrä. Kuitenkin, etteivät juhlapuheet ja korulauseet kuntastrategiassa jäisi vain puheiksi, kunnalla täytyy olla ennen kaikkea talous kunnossa, eli rahaa. Raha siis ohittaa terveyden edistämisen arvot. Myös päättäjä on tärkeässä roolissa. Toisaalta ajoittan ärsyttää rahan arvo kaikessa mitä teemme tai voimme tehdä.

Sitä, toteutuvatko ja toimivatko kuntien strategiat ja hankkeet, ei aina seurata ja usein sen vuoksi, ettei tiedetä miten tai millä menetelmillä asioita tulisi seurata ja määrittää. Monet eivät edes oivalla, että itseasiassa edistävät terveyttä työssään. Tästä voidaan jo päätellä, ettei terveyden edistämistä osata vieläkään täysin määritellä ja mitata. Työnäkin se on haastavaa, sillä niin monia asoita täytyy ottaa huomioon.

Uskoisin, että nykyään monet yritykset ovat jo tietoisia hyvän johtajuuden ja työntekijöidensä hyvinvoinnin tärkeydestä ja vaikutuksesta yrityksen liiketoimintaan. Silti esimerkiksi luennolla tuli esille, että johtajat saattavat kuitenkin olla epäileväisiä, kun kyseessä on työhyvinvoinnin parantaminen entisestään. Syyksi arvioitiin ihmisten jo valmista negatiivistä asennetta. Mietin, onko tämä juuri suomalaiselle mentaliteetille ominaista vai nykyään lähes kaikkialla vallitsevaa. Vai olisiko kyse taas rahasta.. Entä, kuinka hyvä johtaja on, jos omaa jo asennevamman?

Luennon aihe oli mielestäni todella mielenkiintoinen ja se osoittautui luennon edetessä melko monimutkaiseksi käytännössä. Kaikki ovat yksilöllisiä, joilla on erilaiset kokemukset, tavat, asenteet, käsitykset, mielipiteet ja menneisyys. Kuitenkin kaikkia pitäisi osata ohjata oikeisiin valintoihin, oikeanlaiseen terveyskäyttäytymiseen. Pitäisi myös ymmärtää ihmiset yksilöinä, olla empaattinen, motivoida ja olla ohjaajana mutta kuitenkin ohjattavan kanssa samalla tasolla. Mutkiakin matkaan tulee varmasti ja ne pitäisi myös osata ratkaista päämäärän tavoittamiseksi. Ohjaajalta vaaditaan siis paljon tietoa ja taitoa. Uskon, että tämän ja kaiken muunkin terveysneuvonnan voi vain kokemus opettaa, vaikka miten hyvin asiat opiskelisi. Terveysneuvonta osoittautui siis haastavammaksi kuin olen aikaisemmin ajatellutkaan.

Mielestäni kestävän kehityksen ideat, periaatteet ja tavoitteet ovat kyllä tärkeitä ja merkityksellisiä mutta usein ne alkavat tuntua pelkiltä hienoilta sanoilta ja tavoitteilta, joiden toteutus jää pieneksi. Mitä käytännössä esimerkiksi kunnissa tehdään tämän kehityksen toteuttamiseksi ja kuka sitä valvoo ja arvioi? Vai arvioiko kukaan. Luennollakin tuli jo esiin, että esimerkiksi köyhyyden poistaminen kehitysmaista vaatisi mm. länsimaiden ihmisten kulutuksen ja elintason laskemista, jotta kestävä kehityksen periaate säilyisi, mikä on mielestäni lähes mahdotonta toteuttaa toimivasti. Eli siihen, että kaikki ekologisen, taloudellisen ja sosiaalisen ja kulttuurisen kehityksen tavoitteet saavutettaisiin, ei ole varaa. Toisaalta voi myös miettiä, miten maailma kehittyisi, jos kestävän kehityksen ideaa ei olisi keksitty ja tuotu kaikkien tietoisuuteen?

Luento keskittyi kehitysmaiden terveyden edistämiseen, mikä on mielestäni mielenkiintoinen ja haastava näkökulma, sillä siihen ei paljoa törmää muuten opinnoissa. Se sai taas myös miettimään omien"ongelmien" vakavuutta verrattuna kehitysmaiden ihmisten oikeisiin ongelmiin.

Luennon alussa pohdittiin, miksi terveyttä pitäisi edistää? Hyvä kysymys mutta kehitysmaiden kohdalla se tuntuu tarpeettomalta.Täällä Suomessa, ja monessa muussakin maassa, ihmisten perustarpeet on tyydytetty mutta kaikkialla näin ei todellakaan ole: joillain ihmisillä ei ole edes mahdollisuuksia terveytensä edistämiseen. Toisaalta myös länsimaissa tuntuu olevan yhtä paljon vakaviakin terveys ja muita ongelmia, vaikka kyse ei ihan ole samoista perustarpeista kuin suuressa osassa kehitysmaita.

Tavoitteet perusterveydenhuollon elementtien saavuttamiseksi kehitysmaihin on hieno tavoite mutta voidaanko sitä saavuttaa? En usko, että ainakaan vielä moniin vuosiin tai vuosikymmeniin. Suomessakaan kaikki "oikeus terveyteen" -elementit eivät täysin täyty vieläkään esimerkiksi syrjinnän osalta.

Oletan, että ihmiset kehitysmaissa varmaan osaavat arvostaa jo pienintäkin parannusta olosuhteisiinsa ja terveyspalveluihinsa, mikä on mielestäni hienoa. Sekin pieni apu saa heidät todennäköisesti onnellisimmiksi, joka on omiaan edistämään psyykkistä ja henkistä terveyttä. Verrattuna taas länsimaihin, usein asiat tai palvelut ovat jo itsestään selviä, eikä niistä osata enää samalla tavoin iloita, vaan ehkä vaaditaan vielä enemmän. Toisaalta itsestään selvien perustarpeiden ja terveyspalveluiden yhtäkkinen puuttuminen saisi ihmiset taas lopulta ymmärtämään niiden merkityksen.

Tänään luentojen aiheena oli terveyden edistäminen ja terveyskäsitteet. Huomasin, että terveyskäsitteet ja terveyden eri näkökulmat, esimerkiksi kasvatustieteellinen näkökulma ym., ovat laajentunut valtavasti 400 vuoden aikana, jos tuolloin keskityttiin vain sairauden toteamiseen ja parantamiseen. Nykyään käsitteen "terveys" alle mahtuu todella paljon aihealueita ja tutkimuksia. Toisaalta mietin, miksi terveydestä, tai sairaudesta, kiinnostuttiin laajemmin vasta noin 400 vuotta sitten, vaikka ihminen on ollut olemassa "nykymuodossaan" yli kymmenen tuhatta vuotta? Ovatko kenties olosuhteet sille olleet suotuisia vasta 1600-luvulla?

Psyykkiseen ja henkiseen terveyspuoleen aletaan kiinnittää kunnolla huomiota vasta silloin, kun elinolosuhteet ovat hyvässä kunnossa toisin sanoen, kun fyysinen terveys on kunnossa. Esimerkiksi länsimaissa kaikki terveyden osa-alueet ovat jatkuvasti tapetilla: niistä puhutaan, ne tiedostetaan paremmin ja niitä pyritään ehkä myös kehittämään, kun taas kolmansissa maissa selviytyminen vie kaiken huomion. Eli eikö heillä ole olosuhteita siihen, onko kyse kulttuurieroista vai mistä?

Tuntuu, että länsimaissa, missä elinolosuhteet ovat jo suht hyvät, ei olla koskaan tyytyväisiä. Aina pitäisi parantaa, kehittää ja lisätä. Yksilölle terveyden edistäminen on nykyään melkein jo velvollisuus, toki se on tärkeä ja hyväkin asia. Onko ihmisellä jossain vaiheessa tila, ettei terveyttä tarvisi kehittää tai lisätä? Ja mitä terveyden lisääminen oikeastaan on normaalille JO terveelle henkilölle?

Mielestäni terveyden edistämisessä pitäisi panostaa enemmän terveyskasvatukseen ja -käyttäytymiseen. Vanhempia ja ihmisiä yleensäkin tulisi valistaa enemmän terveyskäyttäytymisen ja arvojen näkymätöntäkin periytymistä lapsille, ja sen vaikutuksia lapsen omaan tulevaisuuteen. Kaikilla on tietenkin oma päätösvalta lopulta mutta lapsuudesta voi saada hyvän "terveellisen" pohjan tulevaisuuden valintoihin ja päätöksentekoon.